Unelmien häät Helsingissä meren äärellä

Onko häähaaveissasi juhlat meren äärellä ja auringonlaskua ihaillen?

Floramoren kukkien kanssa olen saanut toteuttaa ihania hääkukkia Helsingissä Villa Ivan Falinissa ja edelleen ihastun tähän paikkaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Meri on elementtinä sellainen,että sen voima vangitsee lumoihinsa. Häät meren äärellä on varmasti monen hääparin toiveena,mutta juhlatiloja on välillä vaikea löytää täyttämään niitä unelmia. Itselleni oli Villa Ivan Falin sellainen paikka,että ihastuin tähän heti ensimmäisellä kohtaamisella.

Meri, vanhat rakennukset ja niiden mahdollisuudet, historia, sijainti, monipuolisuus ja Villan superihana henkilökunta ovat yhdessä täysosuma. Bonuksena on myös sataman näkymät joten monenlaisia maisemia ja tunnelmaa saa toiveensa mukaan. On tarjolla citymaisemat tai historiallisen huvilamiljöö.

Hääkukkia on Villan kauniisiin puitteisiin floristin näkökulmasta inspiroivaa toteuttaa. Villa Ivan Falinissa on mahdollisuus ottaa somistuspaketti, johon olen valmiiksi suunnitellut kokonaisuuteen sopivat koristelut. Nämä valmiit paketit on luotu helpottamaan hääparin juhlien suunnittelua ja ajankäyttöä.

Jos kuitenkin olet haaveillut aivan unelmaisesta kukkien täyttämästä juhlasta, niin sehän onnistuu Floramoren kukka-ammattilaisten kanssa. Kun juhlatila on meille tuttu, niin voin kuunnella toiveistanne ja luoda Villa Ivan Falinin miljöössä ne täydelliset unelmienne häät!

Talvihäät, keväthäät, keskikesän hääjuhlat tai syyskauden upea tunnelma. Nämä kaikki ajat istuvat ihan täydellisesti tähän maisemaan ja tilaan.

Venevaja on ihan oma juttunsa tässä ympäristössä ja jos tykkäät rustiikkisesta ja rennosta fiiliksestä, niin tänne on kiva tulla viettämään juhlia.

Millainen sinun hääunelmasi olisi meren rannalla? Olisi mukava kuulla ja päästä juttelemaan aiheesta lisää.

Floramoren floristina olen saanut toteuttaa monenlaisia toiveita, mutta jokainen toive on juuri hääparin näköinen. Sinun toiveet on luotu toteutettavaksi juuri omalla tavallaan.

Kun haluat päästä suunnittelemaan juhlapäivän kukkakoristeluita, niin laita minulle meiliä, jossa kerrot millainen värimaailma ja tunnelma on toiveissa. Ja kiva olisi tietää tietysti teistä pariskuntana ja milloin häät pidetään.

Merenrannan unelman löydät tästä https://villaivanfalin.fi/

Tuttuun tilaan on kiva tehdä suunnitelmia,kun erilaiset mahdollisuudet ja toteutukset on mielessä. Monta mukavaa yksityiskohtaa löytyy vielä uusille unelmien häille!

Ota yhteyttä, kun haluat tietää lisää kukkasuunnittelun mahdollisuuksista teidän juhlaan info(@)floramoreflowers.com

Terveisin Floramoren Tanja

Kuvat Villa Ivan Falinissa: Jenni Jamsen

Venevajan kuvat:Floramoren Tanja

Tanja Lähdeaho